Oli aurinkoinen ja lämmin kesäpäivä.

Suihkutin hiuksiini hiuslakkaa.

Puhelimeni soi ja menin ulos puhumaan ja unohdin lakkapullon ulos.

Menin sisälle ja muistin , että unohdin lakan ulos joten juoksin ulos ja siellä se oli hiuskiinne aueringon porotuksessa.

Ja sitten kuului POX!

Hiuslakka oli räjähtänyt.

Auringon valo häikäisee yleensä silmiä , mutta metsän uumenissa se peittyy puiden suojaan. Metsä näyttää hyvinkin maagiselta ja kauniilta , mutta se on kätkenyt sammaleeseen monia metsässä leikkiviä tyttöjä. Pojat se jättää omaan varjoonsa. Metsän salaisuuksia on ikuistettu kirjoihin , mutta vain sen uhrit tietävät , mitä metsä todellakin pitää sisällää. Jossain ihmisten ulottumattomissa , herää joka aamu aurinko ja valaisee metsän.

Ovi aukesi ja murhaaja ryntäsi sisään.

Mandy juoksi karkuun , mutta turhaan murhaaja sai hänet kiinni.

Hän kaatoi Mandyn maahan ja otti aseen esiin.

PUM! Murhaaja oli ampunut Mandyn.

Maassa oli verta ja Mandyn ruumis.

Ilta nousi merten takaa. Usva lipui veden pintaa pitkin , kunnes laituri täyttyi usvasta. 

Tunnelma oli aavemainen ja hiljaisuus on käsin kosketeltava.

  Alkoi sataa. Se oli lempeä kesäsade.

Ilma oli toivoa täynnä , kunnes hahmo nousi vedestä. Ja kaikki oli ohi.

Vanha herra saapuu joka sunnuntai laiturille ja lausuu runoja :

” Nuori tyttö , laineiden vanki.

Esi-isien valo , merten pohja.

Sinä , sinä olet laineiden vanki”

Mielten piiri herran oma on , hän käveli pois.

 

Tuntematon hahmo käveli metsään. Se heijasteli pahuutta ympärillä olevaan metsään. Hahmo oli uhkaava kun se käveli hiljaakin hiljempaa öisessä metsässä. Metsä yritti paeta , mutta hahmo pidätteli sitä. Viimein se poistui metsästä , mutta jälki jäi.